Roman Eremenko hyvässä iskussa Rubinin tärkeässä voitossa
Roman Eremenko oli merkittävässä roolissa torstaina, kun suomalaisen edustama Rubin Kazan nappasi komean 2-0-vierasvoiton Atletico Madridista Eurooppa-liigan pudotuspelien ensimmäisessä osassa.
Koko ottelun urakoinut suomalainen oli mukana alustamassa vierailijoiden molempia osumia. Kuudennen peliminuutin kohdalla Eremenko pudotti taitavasti rangaistusalueen reunalle vetopaikan. Laukauksesta ei vielä maalia syntynyt, mutta irtopallon verkon perukoille heitti Gökdeniz Karadeniz.
Aivan ottelun loppuvaiheilla isännät hakivat raivokkaasti maalia ja nostivat jopa maalivahtinsa kulmatilanteeseen. Kulmapotkun jälkitilanteesta Eremenko pääsi vapauttamaan Pablo Orbaizin, jolla oli helppo työ viimeistellä loppulukemat tyhjiin.
Ottelun jälkeen erityisesti madridilaisseuran ratkaisu vetää maalivahti ylös puhututti:
– Jalkapallo on riskibisnestä. Tietenkin ne, jotka istuvat aloillaan ja katsovat, eivät ota riskiä, koska se on paljon helpompaa heille. Kuitenkin asemamme vuoksi otimme riskin ja tiesimme mahdolliset seuraukset, kotijoukkueen valmentaja Diego Simeone puolusteli soccerway.com-sivuston mukaan.
Joukkueet iskevät toistamiseen yhteen Venäjällä 21. helmikuuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn