Timo Furuholm jatkoi sunnuntaina maalitehtailuaan Saksan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Lainasopimuksella Hallescher FC:hen tammikuun alussa siirtynyt Furuholm oli kahdessa maalissa mukana, kun Halle kaatoi Unterhachingin maalein 3-1 vieraskentällä. Toista sarjaotteluaan uudessa seurassa pelannut ”Furkka” ampui 1-1-tasoituksen 71. peliminuutilla. Suomalainen ravisti vastustajat kannoiltaan ja ampui pallon poikkipuiden väliin. Hallen voittomaali käynnistyi Furuholmin kautta, kun mies onnistui voittamaan pallon omilleen. Kärkimies jatkoi maaliputkeaan, sillä hän osui myös viime viikonlopun sarjapelissä. Tuolloin mies heilutteli verkkoa Stuttgarter Kickersiä vastaan.

”Olemme saaneet lisää laatua joukkueeseemme”

Hallen päävalmentaja Sven Köhler oli ottelun jälkeen mielissään siitä, että joukkue onnistui nousemaan tappioasemasta voittoon. – Takaa-ajoasemassa osoitimme korkeaa moraalia. Kuten aina tällaisen pelin kääntämisessä tarvitaan myös ripaus onnea, Köhler sanailee seuran verkkosivuilla. Putoamista vastaan taisteleva Halle hankki riveihinsä tammikuussa neljä pelaajaa. Miehistöön saapui Furuholmin lisäksi suomalaisista myös Kristian Kojola, joka pelasi puolustajana täyden ottelun sunnuntaina. – Olemme saaneet lisää laatua joukkueeseemme. Nyt jokaiselle on syntynyt tunne, että käänne parempaan on mahdollinen. Tahdosta se ei viime vuonnakaan ollut kiinni, luotsi vakuuttelee. Halle on sarjassa sijalla 16 muutaman pisteen putoamisviivan yläpuolella.

LUE MYÖS: