Huuhkajien A-maaottelu Luxemburgia vastaan sujui ensimmäisen 45-minuuttisen aikana yksipuolisissa merkeissä. Sinivalkoinen ryhmitys painoi alusta saakka pelin kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Suomalaisilta vietiin 16. minuutin kohdalla rangaistuspotku, kun Teemu Pukkia rikottiin selvästi hyvässä maalitilanteessa, mutta tuomarin pilli ei soinut. Huuhkajat pääsi tämän jälkeen kaksi kertaa lähellä maalintekoa. 24. minuutilla Alexander Ring jatkoi Pukin keskityksen, ja pallo päätyi lopulta tolppaan. Tästä varttia myöhemmin Markus Halsti pääsi puskemaan Roman Eremenkon antamasta kulmapotkusta, mutta Luxemburg siivosi pallon maaliviivalta. Ottelun avausmaali nähtiin 44. minuutilla, kun Kasper Hämäläinen ja Ring pelasivat seinäsyötön rangaistusalueen rajalla. Ring murtautui lopulta väkevästi kahden puolustajan läpi ja ampui pelivälineen varmasti verkkoon. Ringille maali oli A-maaottelu-uran ensimmäinen. Suomalaisten maalivahti Niki Mäenpää joutui ensimmäisellä jaksolla myös kerran torjuntatöihin, mutta muuten mies sai olla varsin rauhassa. Uutista kirjoitettaessa ottelusta on vielä toinen puoliaika pelaamatta.

LUE MYÖS: