Jääkiekon SM-liigan verkkosivuilla tiedotettiin eilen perjantaina, että JJK:n johtotehtävissä vuosien ajan ollut Joni Vesalainen jatkaa uraansa kiekkosarjan myyntijohtajan tehtävissä. Uutinen merkitsi yhden aikakauden loppua suomalaisessa jalkapallojohtamisessa.

SuomiFutis-sivuston toimituksella oli ilo jututtaa Vesalaista vain muutama tunti ennen nimitystä.

Olet toiminut vuodesta 2007 asti JJK:ssa johtotehtävissä. Urheilullisesti viime vuodet ovat olleet antoisia. Nousitte liigaan, saavutitte mitalin ja europelitkin sujuivat varsin hyvin. Miksi vetäydyt tässä vaiheessa?

Itselle se Eurooppaan pääseminen oli sillä tavalla unelmien täyttymys. Minulle kävi tietyllä tavalla samalla lailla kuin urheilijalle, joka tähtää olympialaisiin tai olympiakultaan. Sen jälkeen on vaikea mennä eteenpäin.

Kun siitä pääsystä Euroopan kentille oli koko ajan puhunut ja uhonnut, ja kukaan ei siihen oikeastaan uskonut, että se joskus tulee, sen jälkeen oli vaikea keksiä uutta potkua. Rupesin huomaamaan, että se intohimo alkaa hiipua. En tiedä, kuinka paljon muut huomasivat. Välillä oli vaikea katsoa itseensä peiliin ja lähteä töihin, kun sitä puhui itse intohimosta ja kaikesta.

Yritin sitten sinnitellä talven yli, jotta saisi myynnin ja kaiken muun tehtyä. Sitten tuli tietyllä tavalla tenkkapoo. Pistin lopulta kaksi työpaikkaa hakuun, ja toinen tärppäsi. Siirryn sitten huhtikuussa uusiin tehtäviin.

Olet tehnyt tinkimättömästi töitä JJK:n eteen. Uudella toimitusjohtajalla tulee kuuleman mukaan olevan vähemmän vastuualueita kuin sinulla. Näin jälkikäteen ajatellen, otitko jopa liian suuren roolin seurassa?

Kun tulin, joukkue nousi Ykköseen. Tavoitteena oli silloin 300 000 euron budjetti. Jos ei olisi silloin ottanut roolia, ei se toiminta olisi varmaan kasvanutkaan.

Kun JJK:sta tuli iso, olin vähän kuin yliopiston professori. Vaikka taloushallinnossa ja muussa oli menty eteenpäin, tietyllä tavalla se homma vain henkilöityi minuun. Toki minäkin oman panokseni tein, mutta oli siellä myös monia muita.

Kausina 2009-2010 tajusin, että jos niitä hommia ei jaa, niin tämä ei tule koskaan kasvamaan yli miljoonan juttuun. Tänä vuonna päästään puolentoista miljoonaan, niin onhan siinä ollut paljon muitakin tekijöitä ollut kuin minä. Tietenkin asioita voisi tehdä aina paremmin ja jakaa, mutta on tämä urheilu jännä juttu. Tämä tuppaa aina henkilöitymään yksittäisiin ihmisiin.

JJK on tehnyt viime kausien aikana suuria tappioita. Poistutko uppoavasta laivasta?

Meillä on talous kasvanut ihan toiseen suuntaan, kuin mitä se oli vuosi sitten. Olemme saaneet lisää tekijöitä juttuun mukaan.

Sanon sellaisia terveisiä, että kuka tahansa saa vapaasti yrittää tällaisella aikataululla Ykkösestä Eurooppaan. Kuinka paljon se maksaa ja tekee sen paremmin… Jos tässä onnistuu, tarjoan sille Espanjan-reissun ja kolmen viikon majoituksen ilmaiseksi.

JJK:n markkinointi ja tiedotus ovat olleet liigan parhaimmistoa monen vuoden ajan. Nyt kun poistut näyttämöltä, mikä olisi yksi sellainen konkreettinen ohje, jonka haluaisit antaa muille veikkausliigaseuroille?

JJK:lta lähtee 350 tiedotetta vuodessa. Ei lasketa niitä, mitkä menevät ohi; lasketaan osumia. Minulla on sellainen kuva, että mediatoimintakin on imurikauppaa. Jos aikoo saada näkyvyyttä, täytyy antaa toimittajille ruokaa ja olla aktiivinen. Oma hommani on esimerkiksi sellainen, että lupaan soittaa aina takaisin ja vastata, kun minulle soitetaan. Olen ollut täysillä mukana kaikissa jutuissa.

Jaakko Käyhkö, (twitter@JaakkoKayhko)