Huuhkaja-kapteeni: ”Espanja on tällä hetkellä maailman paras maajoukkue”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien kapteeni ja Ajaxin luottomies Niklas Moisanderilla on edessään tiukat kamppailut. Taisto käy kovana niin Hollannin liigassa kuin Huuhkajien mukana.
Eredivisiessä on käyty tänä vuonna todella kovaa taistelua sarjan mestaruudesta. Kärjessä on tällä hetkellä PSV Eindhoven kahden pisteen erolla Ajaxiin. Amsterdamilaisten perässä hengittävät puolestaan heti Feyenoord ja Vitesse.
– Kukaan ei ole pääsemässä karkuun, joten uskon fanien rakastavan tätä. Uskon, että tästä (kaudesta) tulee jännittävä loppuun asti, ja toivon, että voitamme, Moisander sanoi SNTV Onlinen mukaan.
Huuhkajat kohtaa MM-karsintaottelussa Espanjan Gijónissa muutaman viikon päästä. Maat ovat iskeneet aiemmin yhteen kuusi kertaa, ja Suomi on voittanut kamppailuista yhden.
Helppoa ei tule olemaan tälläkään kertaa.
– Siitä tulee vaikea peli, koska Espanja on maailman paras maajoukkue tällä hetkellä. Toivon, että saamme pidettyä pelin jännittävänä ja yritämme voittaa tai saada pistetä, mutta totta kai se tulee olemaan hyvin vaikeata, Moisander myönsi valtavan haasteen lähestyessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne