Dortmund-valmentaja: ”En osaa selittää, mitä sisälläni tapahtui”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmund nousi tiistai-iltana Mestarien liigassa ihmeellisen voittoon oltuaan jo kahden maalin päässä jatkopaikasta.
Malaga laittoi puolivälierävaiheessa saksalaiset lujille, ja vierasjoukkue johti kamppailua vielä maalein 2-1 ennen lisäaikaa. Lisäajalla Dortmund teki väkisin kaksi maalia, mikä veti päävalmentaja Jürgen Kloppin suupielet korviin. Kun ensimmäinen osa oli päättynyt maalittomaan, voitto riitti jatkopaikkaan.
– Tällä hetkellä on yksi hyvin pettynyt joukkue ja yksi hyvin onnekas. En odottanut näkeväni tällaista minun puoleltani – se oli huonoin pelimme Mestarien liigassa tähän asti, Klopp sanoi Uefan verkkosivuilla.
– Malagan oli helppoa puolustaa meitä vastaan, ja vaikka toisella jaksolla yritimme pelata paremmin, he olivat liian viisaita. He hidastivat peliä ja odottivat meitä. Se ei ollut helppoa. Sitten tuli kaksi uskomatonta hetkeä.Kahden ottelun perusteella uskon kuitenkin, että ansaitsimme voittomme.
Klopp oli onnensa kukkuloilla joukkueensa maalien jälkeen.
– En osaa selittää, mitä sisälläni tapahtui sen jälkeen. Uskon, että minun täytyy käydä lääkärissä. Tuntuu kuin olisimme voittaneet pokaalin. Jos pelaamme tällä tavoin, emme tule voittamaan Mestarien liigaa, mutta jos pelaamme niin kuin todella osaamme ja meillä on tämänpäiväinen intohimomme, sitten voimme pärjätä todella hyvin, Klopp pohti.
Katso myös galleriasta kuvamateriaalia ottelusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa