AC Oulun kotiottelut jatkossa myös netissä – ”Tarkoitus ei ole karistaa ihmisiä katsomosta”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulun kotiotteluita voi tulevaisuudessa katsoa myös internetin välityksellä. Ensimmäistä kertaa palvelu on käytössä torstaina FC KooTeePeetä vastaan.
Seura teki talven aikana yleisökyselyn, minkä myötä palvelu koettiin tarpeelliseksi. Palvelu on tarkoitettu lähinnä etäkannattajille ja vierasjoukkueen faneille. Palvelu maksaa kahdeksan euroa ja on käytössä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
– Meillä on aktiivisia faneja ympäri Suomea ja maailmaa, joiden ansiosta tämä homma lähti liikkeelle. Haluamme palvella heitä ja mahdollistaa AC Oulun otteluiden seuraamisen missä tahansa. Uskoisin myös, että vierasjoukkueen fanit tulevat palvelua käyttämään, AC Oulun Juho Meriläinen sanoo seuran verkkosivuilla.
Ottelut kuvataan yhdellä kameralla, jonka kautta kuva välitetään asiakkaalle.
– Palvelun tarkoituksena ei ole karistaa ihmisiä katsomosta – kaikki tietävät, että ottelut ovat parhaita paikan päällä. Elämme kuitenkin aikaa, jossa täytyy yrittää keksiä uusia vinkeitä tekemiseen. Sadepäivänä tai sairastellessa joku voi katsoa pelin kotoa, kun ennen se jäi kokonaan seuraamatta, Meriläinen jatkaa.
Otteluita voi katsoa tämän linkin kautta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä