Barca-luotsi myöntää virheensä – ”Teen asioita ensi vuonna eri tavalla”

FC Barcelona on lähes varma Espanjan mestari, mutta kaudesta päällimmäisenä jää mieleen rumasti tullut Mestarien liigan välierätappio Bayern Münchenille yhteismaalein 0-7. Joukkueen lähtö kauteen oli fantastinen, vaikka pitkäaikainen luotsi Pep Guardiola oli edelliskauden päätteeksi jättäytynyt yllättäen seuran peräsimestä.
Vastuurooliin nostettu Tito Vilanovan uusiutunut sylkirauhassyöpä vei mieheltä pari kuukautta alkuvuodesta seuran kanssa, mikä näkyi kentällä. Luotsi myönsi muutenkin, että virheitä on tullut tehtyä.
– Pitää kehittyä ja osata olla itsekriittinen. Vuosi on ollut hankala loukkaantumistenkin suhteen. Valmentaja ei ollut paikalla pariin kuukauteen, mikä ei ole ollut helppoa joukkueelle, Vilanova kertoi toimittajille sunnuntaisen Betis-voiton jälkeen.
– Ensi vuonna aion tehdä asioita eri tavalla, mutta se on tavallista – tämä oli minulle vasta ensimmäinen vuosi vastuuluotsina.
”Tasaisuutemme tuli esiin
Barcelona oli pinteessä Betisiä vastaan, mutta nousi voittoon, kun vaihdosta kentälle otettu Lionel Messi iski joukkueensa kaksi viimeistä maalia 4-2-voitossa. Messi on ollut loppukeväästä loukkaantuneena ja mies ei ollut oma itsensä ensimmäisessä Bayern-ottelussa ja istui toisen osaottelun kokonaan vaihtopenkin puolella.
– Jos emme olisi hoitaneet Messin loukkaantumistilannetta hyvin, hän ei olisi nyt pystynyt nousemaan penkiltä ratkaisijaksi, Vilanova kuittasi kyselyt Messin peluutuksesta liigassa, mutta ei Mestarien liigassa.
Barcelona johtaa sarjaa 11 pisteellä ennen Real Madridia, kun 12 pistettä on vielä jaossa.
– Meidän tasaisuutemme liigassa tuli jälleen esiin. Madrid on ollut uskomaton kevätpuoliskolla, joten me tarvitsemme vielä kaksi pistettä, koska he eivät tule hukkaamaan pistettäkään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan