Lehti: Barcelonan seurajohto hahmotellut B-suunnitelmaa

Barcelona suunnittelee varasuunnitelmaa siltä varalta, ettei nykyinen valmentaja Tito Vilanova pysty jatkamaan tehtävässään, kertoo espanjalainen Marca-lehti.
Vilanova on ollut New Yorkissa syöpähoidossa talven mittaan, ja hiljattain mies palasi kaupunkiin lääkärintarkastusta varten. Lehti tietää kertoa, että tuo käynti tuskin jää viimeiseksi ennen kuin sairaus on tällä kertaa lopullisesti kukistettu.
Vilanova on lehden mukaan keskustelemassa lääkäreidensä kanssa siitä, onko hän tarpeeksi hyvässä kunnossa aloittaakseen uuden kauden. Pahimman skenaarion varalta Barcan seurajohto on pohtinut eri vaihtoehtoja tilalle.
Lehti tietää kertoa, että Barcelona on soittanut esimerkiksi Manuel Pellegrinille ja kertonut, että Barcelonassa saattaisi olla vielä töitä tarjolla. Barcelona tiettävästi haluaisi jatkaa Vilanovan kanssa, mutta seurajohto haluaa siltikin olla valmistautuneena kaikkeen ja tutkii siksi eri vaihtoehtoja.
Barcelonan seurajohdossa ei haluta vastaanvalaiseen tilanteeseen kuin viime kaudella, jolloin Vilanova joutui huolehtimaan Jordi Rouran kanssa joukkueesta. Vilanova oli usein vielä kauden aikana New Yorkissa saamassa hoitoa ja yritti auttaa sieltä käsin joukkuetta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Klaksvík-luotsi Magnus Powell kertoi millaista on valmentaa puoliammattilaisjoukkuetta