Real Madrid -pomo kommentoi Carlo Ancelottin tilannetta
Kuva: Getty Images
Real Madridin puheenjohtaja Florentino Perez otti maanantai-illan tiedotustilaisuudessa kantaa uuteen päävalmentajaan. Joukkueen peräsimeen on huhuttu tulevan PSG:n Carlo Ancelotti.
Valkopaidat kertoivat eilen maanantaina, että joukkuetta kolme kautta luotsannut Jose Mourinho jättää seuran kolmen kauden jälkeen. Tiettävästi madridilaisseurassa katse onkin jo aiemmin kiinnitetty Ancelottiin.
– Ensiksi haluaisin ilmaista kunnioitukseni Paris Saint-Germainille ja heidän johtajilleen. Useampi päivä sitten keskustelimme heidän kanssaan ja tiedustelimme Ancelottin sopimustilannetta ja olisiko hänen sopimuksensa irtisanottava, Perez kertoi AS-lehden mukaan.
– Meille kerrottiin, ettei se ollut ja kunnioitamme täysin heidän vastaustaan. Se ei ole asia, jonka voi ratkaista päivässä tai seuraavassa, joten emme voi sanoa tämän enempää nyt.
Perez myös vihjasi, että pestiin olisi ajateltu muitakin kandidaatteja.
– Olemme ajatelleet valmentajan pestiä jo jonkin aikaa ja meillä on useita nimiä mielessä, ei vain yhtä, Perez selvensi.
SuomiFutis-sivusto listasi aiemmin Jose Mourinhon todennäköiset seuraajavaihtoehdot. Pääset tarkastelemaan kandidaatteja täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä