Jari Litmanen kunnioitti suuresti edesmennyttä Pekka Hämäläistä: ”Suuri taustavaikuttaja”
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisen jalkapallon legenda Jari Litmanen kunnioitti suuresti toista kotimaisen jalkapallon pitkäaikaista johtohahmoa, tiistaina edesmennyttä Pekka Hämäläistä (uutinen).
Hämäläinen toimi Palloliiton puheenjohtajana vuosina 1997-2009 – aikana, jolloin suomalainen jalkapallo kansainvälistyi toden teolla.
– Pekka Hämäläinen oli suuri suomalainen taustavaikuttaja. Hän oli kansainvälisesti erittäin arvostettu jalkapallojohtaja UEFA:ssa ja FIFA:ssa. Tämä on surullinen uutinen koko jalkapalloperheelle, Suomessa ja maailmalla, Litmanen kertoi Palloliiton kotisivuilla.
– Pekka oli todellinen jalkapallomies. ”Football is Joy” oli hänen mottonsa, joka päätyi vielä lauluksi asti. Sitä kuunneltiin ja laulettiin useammallakin maajoukkuereissulla. Pekka eli mottonsa mukaan, jalkapallo oli hänen ilonsa.
Huuhkajat kunnioittaa Hämäläisen muistoa perjantain MM-karsintaottelussa Valko-Venäjää vastaan Olympiastadionilla. Ottelua ennen pidetään hiljainen hetki ja joukkue pelaa surunauhoissa.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”