ManU-maalitykin salainen ase – katsoo kaikki pelisuorituksensa DVD:ltä
Manchester Unitedin hyökkääjä Robin van Persie on kertonut, että hän voi vielä parantaa suoritustasoaan. Persie on löytänyt aseen, jonka avulla hän on voinut hioa vahvuuksiaan ja kitkeä heikkouksiaan.
Hollantilaiskärjen mukaan hän katselee tuntikaupalla videomateriaalia itsestään pelaamassa. Tämä auttaa 26 liigamaalia viime kaudella iskenyttä hollantilaista ymmärtämään peliään paremmin.
– Kun Alex Ferguson kertoi minulle, että hän haluaisi hankkia minut Arsenalista, sanoin hänelle, että kehityn vielä pelaajana, Van Persie laukoi Soccerway.com-sivuston mukaan.
– Voin olla 29 nyt, mutta kaikki mitä teen harjoituksissa on räätälöity siten, että voin tulla paremmaksi jalkapalloilijaksi.
Van Persien mukaan ajatus itsensä seuraamisesta on tullut Arsenalin ajoilta.
– Steve Rowley, joka on seuran pääskoutti, teki minulle DVD:n kaikista suorituksistani pelin aikana. Keräsin uuden aina joka maanantaiaamu, enkä malttanut odottaa pääseväni katsomaan sitä, koska se tarjosi minulle mahdollisuuden opiskella sekä huonoja että hyviä huonoja puolia jokaisessa pelaamassani ottelussa.
-Nyt minulla on täysi ymmärrys siitä, teenkö väärän vai oikean ratkaisun joka pelissä. Olen jatkanut tätä Unitedissa.
Van Persien mukaan DVD:n katselussa ei ole kyse vanhojen maalien hekumoinnista vaan parempien toimintamallien löytämisestä.
– Joskus sitä ajattelee pelanneensa ok pelin, mutta kun sitä katsoo uudesta kulmasta, tajuaa, että parempia vaihtoehtoja oli tarjolla. Tällainen tieto on todella tärkeää kehityksen kannalta, hyökkääjä uskoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista