Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja liputtaa Suomessa järjestettävien huippuotteluiden puolesta
Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja ei pistä yhtään vastaan, että Suomessa nähdään kotimaisen jalkapallon lisäksi myös kansainvälisten huippuseurajoukkueiden otteluita.
Keskiviikkona tiedotettiin virallisesti, että Helsingin Olympiastadion isännöi elokuussa Valioliiga-jättien Arsenalin ja Manchester Cityn välistä ystävyysottelua.
– Ollaan ylpeitä, iloisia ja kiitollisia niille, jotka ottelun tänne tuovat. Saadaan tällainen ”Super Match”, kuten järjestävät tätä kutsuvat, Suomeen. Tämä luo jalkapallokulttuuria entisestään, Alaja kommentoi keskiviikkona ottelun lehdistötilaisuudessa Olympiastadionilla.
– Hienoa, että saadaan huippupelaajia tähän meidän eteen ja ylipäätään on upeaa, että meidän kotoisilla kentillä pelataan huippujalkapalloa. Se jättää aina jälkensä niihin ihmisiin, jotka pääsevät katsomaan.
Ottelun lippujen hinnat ovat kohtuulliset. Edullisimmat ovat alkaen 29 euroa, joita luvataan olevan reilusti. YLE lisäksi televisioi ottelun.
– Televisiointi on mahtava lisä tähän juttuun. Toivon, että tästä tulee perinne jos ja kun onnistuu. Palloliitto on luvannut auttaa varsinaisia isäntiä kaikin mahdollisin tavoin järjestämisessä, mitä vain he tarvitsevat.
– Tästä voi kehittyä jotain uutta ja ehkä 10 vuoden päästä puhutaan jo ”Super Match Series” -ottelusarjasta.
Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen komppaa Alajaa omassa puheenvuorossa.
– Upeaa, että jalkapalloa tulee lisää. Uskotaan ja toivotaan, että stadion tulee täyteen. Toivottavasti pelejä nähdään myös vuosina 2014 ja 2015 ennen kuin Stadion menee remonttiin.
Kai Lintinen (Twitter@kailintinen), Helsinki
LUE MYÖS:
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun