SJK:ssa hurmannut puolustaja: ”Nousu on omissa käsissämme”
Kuva: Juha Tamminen
Vahvasti alkukaudesta pelannut SJK:n puolustaja Gert Kams on valittu Jalkapallon Pelaajayhdistyksen toimesta Kuukauden pelaajaksi. Kams antaa tunnustusta myös joukkuekavereilleen erinomaisesta kauden alusta.
– Olemme pelanneet koko joukkueena hyvin. Kun kaikki pelaavat hyvin, niin on helppo loistaa. Olemme sarjan kärjessä ja kaikki pelaajat ovat pelanneet hyvin, Kams sanoo Ykkösen verkkosivuilla.
Hyökkäävä laitapuolustaja on ehtinyt viimeistellä jo kolme maalia. Sopeutuminen uuteen ympäristöön onkin käynyt nopeasti.
– Pelasin monta vuotta Virossa FC Florassa ja oli mielestäni aika siirtyä muualle. Olin kuullut SJK:sta hyviä asioita ja tulin tänne testiin joulukuussa ja tiesin jo silloin haluavani pelata täällä. Olosuhteet ovat hyvät, Simo Valakari on erinomainen valmentaja ja omistajat takaavat, että pelaajalle olosuhteet ovat kunnossa, joukkueen taso on hyvä ja kaikki ovat ystävällisiä. Ei sitä paljon tarvinnut miettiä.
Tällä hetkellä loukkaantuneena oleva Kams uskoo, että SJK pystyy nousemaan Veikkausliigaan:
– Tämä on kova sarja ja jokaisessa ottelussa täytyy antaa kaikkensa ja olla voitonnälkäinen. Olemme hävinneet kerran ja pelanneet pari kertaa taas, Kams tietää kertoa.
– Nousu on omissa käsissämme ja uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet siihen, sillä meillä on hyvä joukkue ja pelaamme hyvin. Kauden lopussa näemme kuitenkin mikä lopullinen sijoituksemme on.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät