VPS tarkkailee viime kauden maalitykkinsä tilannetta
Kuva: Juha Tamminen
VPS on edelleen kiinnostunut viime kauden tehohyökkääjä Steven Morrisseyn palveluksista.
Jamaikalaiskärki pelasi vakuuttavasti viime kaudella Vaasassa ja iski pelaamissaan otteluissa peräti 15 maalia. VPS oli halukas jatkamaan sopimusta miehen kanssa kauden jälkeen, mutta Silkeborg IF onnistui nappaamaan kärkimiehen Tanskan pääsarjaan.
Morrissey on jäänyt Silkeborgissa vähäiselle vastuulle, ja VPS oli todella lähellä napata Morrisseyn takaisin Vaasaan jo veikkausliigakauden kynnyksellä.
Putoamista vastaan taisteleva Silkeborg ei kuitenkaan halunnut luopua hyökkääjästä.
– Ennen kauden alkua yhteisymmärrys oli lähellä Silkeborgin kanssa, mutta viime hetkellä siellä suunnassa vedettiin liinat kiinni, VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
VPS seuraa edelleen tehomiestä. Vaasassa varmasti reagoidaan, jos miehen hankkiminen on mahdollista, kunhan siirtoikkuna aukeaa jälleen elokuussa.
– Jos jonkinlainen mahdollisuus avautuu, niin olemme kiinnostuneita. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan mitään konkreettista.
– Morrissey on lomalla Vaasassa, joten hyvin hän on tänne sopeutunut, Huttunen tietää kertoa.
Morrissey on päässyt Tanskan liigassa kehiin ainoastaan kerran. Viime vuonna Veikkausliigassa jamaikalainen esiintyi 28 ottelussa.
Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä