Kommentti: Sixten Boström maksoi HJK:lle vajaat puoli miljoonaa
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n putoaminen Nömme Kaljulle Mestarien liigan 2. karsintakierroksella maksaa Klubille kaikkiaan vähintään noin 240 tuhatta euroa. HJK:n heikosta menestyksestä on suurimmin vastuussa päävalmentaja Sixten Boström.
Mikäli HJK olisi kaatanut Kaljun, olisi ryhmällä ollut tiedossa vielä vähintään neljä europeliä. Tämä olisi tuonut seuran kassaan kolmannelta karsintakierrokselta 140 tuhatta ja Eurooppa-liigan karsintakierroskin olisi rikastuttanut ryhmää 100 000 euron verran. 240 tuhannen euron päälle olisi tullut tietysti myös rahaa ottelutapahtumien oheis- ja lippumyynnistä.
Kaiken kaikkiaan HJK:n euromöhläykselle tulee hintaa vajaat puoli miljoonaa euroa. Tähän ei ole laskettu mukaan Kalju-tappion kerrannaisvaikutuksia, sillä europettymys tulee väistämättä heijastumaan seuran markkinointiin ja osittain kenties jopa tuleviin pelaajamyynteihin.
Kuka kantaa vastuun?
HJK:lle pettymys ei ollut ensimmäinen tällä kaudella. Suuret kysymysmerkit Klubin pelaamisessa ovat olleet läsnä pitkin vuotta. Heinäkuuhun mennessä HJK on ehtinyt pudota jo Suomen Cupista, europeleistä eikä ylivertaisella materiaalilla oleva ryhmä ole kotimaisenkaan sarjan kärjessä. Tosiasia on, että HJK on ollut koko kauden pelillisesti huono joitain pieniä välähdyksiä lukuun ottamatta. Tiistaina se jatkoi tätä samaa taaperrusta piskuista virolaisryhmää vastaan. Kalju-otteluparissa HJK:n kannalta pahinta ei ollutkaan tulos, vaan se, että ryhmä oli molemmissa koitoksissa pelillisesti huonompi. Tulostappiota tulee, ja niille ei voi mitään, mutta näin paha konttaus kauden tärkeimmissä peleissä on anteeksiantamatonta. Kun ottaa huomioon, että taaperrus niin pelillisesti ja tuloksellisesti on ollut jatkuvaa, katse kääntyy valmentajaan.Tilinmaksun aika
Boström palkattiin HJK:n peräsimeen ottamaan seuraava askel, mutta luotsin mukana ryhmä onkin mennyt askeleen toiseen suuntaan. Tuloksellisesti HJK on laahustamassa kohti heikointa kauttaan moneen vuoteen. Uudelle valmentajalle kuuluu antaa aikaa, joten pettymykset voisikin niellä, jos pelillisellä puolella näkyisi valoa. Täytyy kuitenkin olla aikamoinen jalkapallofakiiri, että näkisi HJK:n pelissä suurta kehitystä. Klubista huokui suuri potentiaali lähinnä alkutalven ja kevään harjoituspeleissä, mutta nyt valoa näkyy lähinnä vain Boströmin HJK-tunnelin päässä. Seurajohto tuskin on tyytyväinen nähtyihin tuloksiin. Mikäli pelillisesti helsinkiläisseura ei pian paranna, valmentajanvaihdos saattaa olla tosiasia. Tässä vaiheessa on jo selvää, että Boströmin olisi pitänyt pystyä HJK:n peräsimessä parempaan sekä tuloksellisesti että pelillisesti. HJK uskoi saavansa jättipotin palkkaamalla Boströmin, nyt seura on joutumassa kuitenkin itse maksumieheksi. Boström näyttää olleen HJK:n seurajohdolle kallis valinta. Lähes puolen miljoonan euron virhe. Jaakko Käyhkö (Twitter:@JaakkoKayhko)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin