RoPS teki eilen FC Lahden vieraana ensimmäisen pelitilannemaalinsa sitten toukokuun lopun. Kapteeni Antti Okkonen myöntää kesän olleen tässä suhteessa vaikea.

RoPS on ollut koko kauden kotikentällään vaikea voitettava. Pelitilannemaalit ja vierasvoitot ovat kuitenkin olleet kiven alla. Keskiviikkona Lahden vieraana joukkue onnistui molemmissa. 3-2-voitto toi pisteet ja kolme arvokasta osumaa.

– Joku vanne on kiristänyt päätä. Uskon, että se aukeaa tästä nyt. Toinen vierasvoitto putkeen, joten hyvältä näyttää, Okkonen summasi SuomiFutis-sivustolle.

Rovaniemeläisten hyvää viikkoon mahtuu myös paikka Suomen Cupin finaalissa, jonka joukkue lunasti kaatamalla IFK Mariehamnin välierässä puhtaasti 4-0-lukemin. Kapteeni ei kuitenkaan usko ryhmän sortuvan ajattelemaan syyskuun lopun finaalia vielä liikaa.

– Minä luulen, että keskittyminen tulee pysymään ihan hyvin. En usko, että siinä on mitään ongelmaa. Luin ennen peliä, että meillä on joku krapula. En näe mitään ongelmaa, kirjoittakaa mitä haluatte, konkari naurahti.

RoPS kohtaa seuraavaksi kotikentällään TPS:n sunnuntaina.