Matias Ojala siirtyy Bundesliigassa pelaavan Hamburger Sport-Vereinin organisaatioon. Oululaisseura kertoo verkkosivuillaan, että seurat ovat päässeet yhteisymmärrykseen 18-vuotiaan lupauksen siirtoehdoista.

Ojala matkaa Hampuriin aluksi lainasopimuksella, joka on voimassa 30.6.2014 saakka. Sopimus pitää sisällään osto-option.Näin ollen HSV:n tulee käytännössä tehdä päätös lopullisesta siirrosta huhtikuun 2014 loppuun mennessä.

– HSV osoitti alusta alkaen, että luottoa löytyy ja he näkevät minussa tulevan Bundesliigapelaajan. Tässä vaiheessa uraa on erittäin tärkeä saada peliminuutteja, sillä yksikään pelaaja ei kehity penkillä istuen. Aluksi tulen pelaamaan HSV:n kakkosjoukkueessa ja selkeänä tavoitteena on ennen pitkää nousta edustusjoukkueen mukaan, Ojala sanoo seuran verkkosivuilla.

Myös AC Oulun organisaatiossa oltiin tyytyväisiä siirtoon.

– Tärkeintä Matiaksen kohdalla on ollut jo vuosien ajan löytää seura, joka uskoo häneen. HSV osoitti selvää kiinnostusta jo vuosi sitten ja he ovat seuranneet hänen kehittymistä siitä lähtien tarkasti. Matiaksella on nyt hyvin aikaa näyttää osaamistaan, jotta lopullinen siirto toteutuu, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kertoo.

Ojala ehti pelata AC Oulussa yhteensä 67 virallista ottelua.