Suomen Cup tärkeä RoPS:lle: ”Kauden suuri unelma”
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura on ensi kertaa Suomen Cupin välierävaiheessa sitten vuoden 1993. Veikkausliigaan täksi kaudeksi palannut seura on cupin puolella pudottanut jo mm. HJK:n ja nälkä kasvaa syödessä – haaveena cup-voitto ja sen tuomat europelit ensi kaudelle.
– Cupin merkitys on todella suuri, vaikka ei tämä kuitenkaan muuta pitkän linjan tavoitteita ja linjauksia. Ensin lähdemme voittamaan semifinaalia, johon vakaasti uskon. Sitten menemme voittamaan finaalia, joka on tämän kauden suuri unelma, RoPS:n toimitusjohtaja Antti Hietakangas kertoo seuran kotisivuilla.
Hyvänä kotijoukkueena tunnettu RoPS on yllättäen hävinnyt kaksi kauden kotipeliään IFK Mariehamnille, joka tulee viikonloppuna kylään nyt cupin merkeissä. Edellinen keskinäinen kohtaaminen oli vasta viime viikonloppuna, jolloin IFK otti täydet pisteet 0-2-voitolla.
– Erityisesti erikoistilanteet täytyy puolustaa paremmin kuin viime sunnuntain tappiollisessa liigapelissä, RoPS-luotsi Kari Virtanen pohti.
– Olemme harjoitellut maalintekoa paljon, keskiviikon treeneissäkin kolme varttia yhtä soittoa. Eihän sen pitäisi vaikeaa olla, vain syöttö ohi maalivahdin, valotti päävalmentaja muita kehityskohteita tulevaan.
RoPS-IFK Mariehamn ottelu pelataan Rovaniemen keskuskentällä lauantaina klo 16.00 alkaen. Samaan aikaan toisessa välierässä kohtaavat JJK ja KuPS Jyväskylässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin