AS Roman kapteeni ja koko ammattilaisuransa roomalaisseuran väreissä pelannut, ensi viikolla 37-vuotiasjuhlia viettävä, Francesco Totti on tehnyt seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen päätyttyä Totti, kesällä 2016, on vain hieman alle 40-vuotias. Totti on esiintynyt seuran paidassa yli 500:ssa ottelussa. Totti liittyi seuraan reilun kymmenen vuoden ikäisenä ja teki debyytin pääsarjatasolla 16-vuotiaana maaliskuussa vuonna 1993. Tottin kohokohtana AS Romassa on Italian mestaruus, Scudetto, kaudella 2000-01. Lisäksi joukkue on kuudesti sijoittunut kakkoseksi vuosien 2002-10 välillä. Totti on valittu viidesti parhaaksi jalkapalloilijaksi saapasmaassa.Mies lopetti maajoukkueuransa pian vuoden 2006 MM-kullan jälkeen. Mies on ollut avauksessa kaikissa tämän kauden kolmessa kauden ottelussa, jotka ovat jokainen päättyneet seuran voittoon. – Minulla on jälleen kaksi uutta vuotta vastuullani ja tiedän voivamme saavuttaa hienoja asioita täällä. Olemme aloittaneet kauden tähän mennessä oikealla jalalla. – Lisäksi meillä on valmentaja, joka haluaa pelata ja vaatii kunnioitusta, sellaista ei ole ollut tässä seurassa hetkeen.  

LUE MYÖS: