KuPS-luotsi tyrmistyi pelaajansa hölmöilystä: ”Täysin anteeksiantamatonta”
KuPS:n päävalmentaja Esa Pekonen ei puolustellut Suomen Cupin finaalissa toisen puoliajan alussa punaisen kortin saanutta nigerialaishyökkääjää Dudua.
– Ottelu vaikeutui paljon hänen ulosajostaan. Itse en tilannetta nähnyt, mutta mitä olen jo useammalta kuullut niin oli ihan selvä tapaus. Täysin käsittämätöntä seuraa, joukkuekavereita ja valmentajia kohtaan. Täysin anteeksiantamaton teko, Pekonen puhisi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Tappio on tappio, mutta jos pelaaja itse edesauttaa sitä noin paljon, niin se on anteeksiantamatonta. Pyrin yleensä olemaan julkisuudessa hiljaa pelaajien tekemisistä, mutta nyt seuran edustajan haluan kertoa, että tällaista en voi hyväksyä. Ei tästä kannata nyt hirveää asiaa tehdä tai miettiä kuka teki mitäkin. Sen aika tulee joskus toiste.
Ottelu oli tapahtumahetkellä maaliton, mutta paine kasvoi lopulta ja RoPS eteni 2-1-voittoon kahdella Aleksandr Kokon maalilla. KuPS:n kosmeettisen kavennuksen lisäajalla teki Jerry Voutilainen.
KuPS on nyt hävinnyt kolmen Suomen Cupin finaalia kolmeen vuoteen.
Kai Lintinen (Twitter@kailintinen), Sonera Stadion
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa