MYPA-luotsi: ”23 laukausta maalia kohti…”
Kuva: Juha Tamminen
MYPA joutui pettymään sunnuntaina Turussa TPS:n vieraana. Kouvolalaisseuran päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli myrtynyt mies, kun kotijoukkue korjasi pistepotin lukemin 2-1.
MYPA pelasi sunnuntaina mainiosti ja pääsi tulittamaan useasti kohti maalia, mutta kotijoukkue nappasi pisteet viimeistelyn tökkiessä. MYPA onnistui maalinteossa vasta pelin loppuvaiheissa, kun Olajide Williams sai kavennettua lukemia. Aiemmin TPS:n Mika Ääritalo ja Juho Lehtonen olivat heiluttaneet maaliverkkoja.
– Nyt on todella raskaat fiilikset. Tuntuu, kuin olisi vedetty metrin halolla päähän, MYPA-päävalmentaja Toni Korkeakunnas tiivisti.
– Tämä on erikoinen laji. Aina ei saa sitä, mitä ansaitsisi.
Korkeakunnaksen mukaan paikat olisi pitänyt käyttää paremmin hyödyksi.
– Maarianhaminan pelin jälkeen puhuin toisen puoliajan ennennäkemättömästä ilotulituksesta, mutta tämä oli vielä se potenssiin kaksi. En ole koskaan ollut tällaisessa pelissä, jossa vierasjoukkue takoo 23 laukausta maalia kohti, mutta ei vaan saa palloa maaliin, Korkeakunnas ihmetteli.
– 23 laukausta maalia kohti… Siinä on mielestäni kaikki sanottu. Viimeistely oli sanalla sanoen heikkoa, mutta kaiken muun me teimme riittävän hyvin.
Pelit Veikkausliigassa 29.9.
TPS – MYPA 2-1
IFK Mariehamn – FC Honka 3-2
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne