Suomi nappasi Georgiasta 1-0-vierasvoiton MM-karsinnoissa. Tiistai-ilta ei ollut Teemu Pukin. Suomen ja ottelun ainokaisen viimeisteli Roman Eremenko 74. minuutin kohdalla. Huuhkajien kapellimestari laittoi pallon varmasti verkon perukoille. Huuhkajilla oli ottelussa lukuisia muitakin tuhannen taalan paikkoja. Pahin epäonnen soturi oli Teemu Pukki, joka viimeisteli ohi tyhjän maalin ensimmäisellä jaksolla. Lisäksi toisella puoliajalla suomalaiselta vietiin maali, kun tuomari ei nähnyt suomalaisen laukauksen käyneen maalissa. Lisäksi esimerkiksi Kasper Hämäläisellä oli ottelussa paikkansa, mutta verkko ei suostunut heilumaan. Ottelu oli kuumaverinen, sillä kotijoukkueen Jaba Kankava ajettiin ulos vartti ennen loppua. Silti Georgia onnistui jonkin verran luomaan painetta sinivalkoiseen päätyyn ottelun lopussa. Huuhkajat kohtaa vielä lohkossa Ranskan. Ottelu on vuorossa 15. lokakuuta Ranskassa.

LUE MYÖS: