Tottenham yritti estää Mesut Özilin siirtymisen Arsenaliin?

Espanjalaisen verkkolehden El Confidencialin mukaan Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy yritti blokata Real Madridin Mesut Özilin siirtymisen Arsenaliin.
Siirtojuna lähti rullaamaan siitä, kun Tottenham kauppasi Gareth Balen Realiin 100 miljoonan euron siirtosummalla sunnuntaina. Maanantai-iltana Real tasasi tilejään osin kauppaamalla Özilin Arsenaliin noin 50 miljoonalla eurolla.
Levy oli asiasta ensimmäistä kertaa kuullessaan soittanut asiasta Real Madridin puheenjohtajalle Florentino Perezille, mutta ei pystynyt estämään siirtoa.
Levyn kerrotaan tunteneen itsensä petetyksi, koska seurat olivat aiemmin tehdyn Luka Modric kaupan yhteydessä tiedottaneet toimivansa jatkossakin läheisinä kumppaneina pelaajakaupoissa.
Hämmennystä oli lisännyt se, että Tottenham oli itsekin ollut kesällä kiinnostunut Özilistä, mutta Real Madridista kerrottiin silloin, että pelaaja ei ole kaupan edes osadiilinä Balesta.
Lopulta Real oli kuitenkin katsonut, että sillä oli liikaa hyökkäysorientoituneita keskikenttäpelaajia, joten se oli valmis luopumaan 24-vuotiaasta saksalaistähdestä tunnetuin seurauksin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan