Espanja varmisti MM-kisapaikkansa
Kuva: Getty Images
Puolustavan maailmanmestarin Espanjan piti odottaa Euroopan karsinnan viimeiseen pelipäivään varmistaakseen paikkansa ensi kesänä Brasiliassa pelattavassa MM-turnauksessa. Maailmanrankingin ykkösmaa kuitenkin kukisti Georgian maalein 2-0 ja voi alkaa keskittyä MM-projektiinsa.
Espanja ei hävinnyt karsintojen aikana kertaakaan, mutta jäi tasapeliin kotikentällään niin Ranskaa kuin Suomeakin vastaan. Gijónin ihmeeksi ristitty 1-1-tasapeli jäikin ikimuistoisimpana hetkenä mieleen Huuhkajien osalta näistä karsinnoista.
Karsintojen päätösottelussa ”La Furia Rojan” maaleista vastasivat Manchester Cityn Álvaro Negredo ja Chelsean Juan Mata. Negredo onkin ollut lokakuussa tulikuuma. Mies on pelannut tässä kuussa kaksi seurajoukkue- sekä kaksi maaottelua ja tehnyt maalin näistä jokaisessa.
Espanjan maalille paluun teki viime aikoina paljon penkillä istunut legendaarinen Iker Casillas. Laitapakkeina nähtiin vähemmän tuttuja nimiä, sillä tilaisuutensa avauskokoonpanossa saivat Atlético Madrid Juanfran sekä ensimmäistä maaotteluaan pelannut Sevillan Alberto Moreno.
I-lohkon kakkosena jatkokarsintaan jatkaa Ranska. Suomi oli lohkon kolmas.
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa