Inter-luotsi: ”Kausi on ollut kokonaisuudessaan pettymys”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter pelaa lauantaina kauden toiseksi viimeisimmän kotiottelunsa, kun ryhmä kohtaa JJK:n Veikkausliigassa.
Kummallakaan joukkueella ei ole ottelussa enää pahemmin panosta, joten päävalmentaja Job Dragtsma odottaa matsista viihdyttävää tilanteiden valossa.
– Kumpikin joukkue voi lähteä otteluun ilman paineita, joten ottelusta tulee varmasti hyökkäysvoittoinen ja muutenkin vauhdikas, Dragtsma veistelee seuran verkkosivuilla.
Interin kausi ei ole vastannut odotuksia, mutta loppukauden peleistä haetaan voittoja.
– Kausi on ollut kokonaisuudessaan pettymys, se on selvä. Loppukauden otteluihin lähdemme peli kerrallaan voittamaan niistä jokaista ja hakemaan sitä kautta positiivista lopetusta kaudelle, hollantilaisluotsi jatkaa.
Dragtsma vihjaa, että kokeiluja saatetaan nähdä.
– Kuten jo sanoin, niin pääsemme ilman minkäänlaisia paineita loppukauden otteluihin. Tämä mahdollistaa joiden asioiden kokeilemisen loppukauden otteluissa, valmentaja vihjaa.
– Me teemme seurassa esimerkiksi loistavaa juniorityötä, joten tulevissa otteluissa kentällä nähtäneen seuramme suurimpia lupauksia haistelemassa Veikkausliigavauhtia.
Ottelut 5.10.
FC Lahti – IFK Mariehamn
FC Inter – JJK
Sarjataulukko
HJK 30 19 7 4 66-23 64 FC Honka 30 16 7 7 43-30 55 VPS 30 13 8 9 36-34 47 IFK Mariehamn 30 13 6 11 49-53 45 FC Lahti 30 13 3 14 37-42 42 MYPA 30 12 4 14 37-36 40 KuPS 30 10 8 12 36-34 38 TPS 30 9 10 11 34-40 37 FF Jaro 30 8 10 12 39-44 34 RoPS 30 8 10 12 25-30 34 FC Inter 30 7 13 10 26-35 34 JJK 30 4 10 16 27-54 22
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa