Nuori maalivahtilupaus ManUn testissä: ”Kuin Peter Schmeichel”
Kuva: Getty Images
Manchester United oli kutsunut 15-vuotiaan superlupaavan norjalaisvahdin Kjetil Haugin, 15, tutustumisleirille ja mies sai hyvän palautteen jaksolta.
Pelaajan osaaminen arvostettiin seurassa korkealle ja häntä verrattiin toiseen skandinaaviin – ManU:ssa 1990-luvun lopulla pelanneeseen, sen aikaiseen maailman ykkösvahtiin Peter Schmeicheliin. Nuorukainen oli otettu näistä vertailuista.
– Oli todella erityistä tulla verratuksi pelaajaan, joka on yksi maailman kaikkien aikojen parhaista pelipaikallaan. Hän on ollut yksi suurimmista roolimalleistani, Haug kertoi norjalaiselle TV2:lle Sky Sportsin mukaan.
– Pitää olla varovainen eikä etsiä liikaa yhtäläisyyksiä meistä. Niitä on toki joitain. Minulla on fyysinen tapa pelata, kuten hänelläkin oli. On tietenkin vielä pitkä matka siihen, että olisin samaa tasoa kuin hän.
Pelaaja piti kuitenkin jalat maassa urakehitystään ajatellen.
– Oli upeaa harjoitella ManU:n kanssa, koska olen seuran kannattaja. Tärkeintä on kuitenkin löytää urheilullisesti paras haaste ja paketti minulle.
Mies on ollut aiemmin testillä myös jo Manchester Cityssä ja Evertonissa, ja on sopinut piipahtavansa myös Arsenalin harjoituskeskuksessa. Haug pelaa tällä hetkellä kotimaansa Sarpsborgissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”