Pikkuhuuhkajien luotsi: ”Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan”

Pikkuhuuhkajat kohtaa tiistaina Moldovan EM-karsinnoissa. Alle 21-vuotiaiden joukkueen päävalmentaja Mika Laurikainen on hyvillä mielin koitoksen alla.
– Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan. Harjoitus- ja peliolosuhteet ovat mainiossa kunnossa, Laurikainen sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
– Tällä hetkellä kaikki ovat kunnossa ja päivän valmistava harjoitus saatiin hoideltua loppuun täydellä miehityksellä, hän lisää.
Pikkuhuuhkajat eivät pääse otteluun parhaalla mahdollisessa miehistöllä. Ryhmä ei saa mukaan pelikieltoista Moshtagh Yaghoubia eikä loukkaantumisten takia poisjääneitä Nikolai Alhoa ja Antti Mäkijärveä.
– Tässä tilanteessa joudumme tekemään muutoksia joukkueeseen joita ei ehkä alun alkaen suunnitellut. ”Mosan” ja ”Nikon” panos on ollut äärimmäisen merkittävä koko karsinnan ajan. Myös Antti on viime peleissä noussut suureen rooliin, Laurikainen muistuttaa.
Voitto Moldovasta pitäisi Suomen lohkokärjessä, joten ottelussa riittää panosta.
– Olen varma, että joukkueen henkinen kantti kestää näiden pelien tuomat paineet ja kaikista muutoksista huolimatta voimme valmistautua levollisin mielin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS