Ratkaiseeko ”Täi” Meksikon ongelmat? Jo kolmas valmentajanvaihto tulossa?
Kuva: Getty Images
Karsinnat ensi kesän maailmanmestaruuskilpailuihin ovat edenneet kaikissa maanosissa ilman suurempia yllätyksiä, mutta yksi sensaatio oli keskiviikkoaamuna Suomen aikaa erittäin lähellä. Kuten tuolloin uutisoimme, oli Latinalaisen Amerikan jättiläinen Meksiko vain parin minuutin päässä karsiutua MM-kisoista. Joukkue ei itse kyennyt itseään pelastamaan, vaan selvisi jatkokarsintaan arkkivihollisensa USA:n tehtyä ihmenousun tappioasemasta voittoon Panamassa, pudottaen samalla Panaman Meksikon taakse sarjataulukossa.
Vielä viime vuonna tasaista nousua kohti maailman jalkapalloeliittiä tehnyt Meksiko on kontannut MM-karsinnoissa pahemman kerran. Kymmenestä ottelustaan Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnan viimeisessä vaiheessa maa onnistui voittamaan vain kaksi. Maaleja noissa peleissä se teki surkeat seitsemän.
Atsteekkien perilliset ovatkin pyörittäneet karsintaprojektin aikana melkoista valmentajarulettia. Karsinnat aloitettiin José Manuel de la Torren johdolla. Tämän saatua potkut syyskuussa vastuun otti yhden (tappiollisen) ottelun ajaksi Meksikon viime vuonna olympiakultaan johdattanut Luis Fernando Tena. Lokakuussa kurssia kääntämään palkattiin kansallisena ”Kuningas Midaksena” pidetty Victor Manuel Vucetich, joka oli saada yhden maan futishistorian suurimmista katastrofeista ansioluettelonsa täytteeksi.
Nyt liikkeellä on voimakkaita huhuja siitä, että vain USA:n suosiolla avustuksella skandaalilta välttynyt Vucetichkin saa kenkää. Mediotiempon mukaan käskynhaltijan paikalle ollaan nostamassa Club Américan viime keväänä Meksikon mestariksi luotsannutta Miguel Herreraa. Miehen kutsumanimi ”Piojo” tarkoittaa suomeksi ”Täitä”.
”Täin” on määrä keksiä keinot Meksikon pelillisen lukon avaamiseen, jotta ”El Tri” kykenisi lyömään Uuden-Seelannin kaksiosaisessa playoff-kaksintaistelussa 13. ja 20. marraskuuta. Herreran epäillään nostavan kertaheitolla maajoukkueeseen lukuisia oman, menestyksekkään seurajoukkueensa pelaajia.
Päätöstä Meksikon valmentajatilanteesta odotellaan perjantaipäivän aikana.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet