Seitsemän MM-kisalippua jaossa tänään
Kuva: Getty Images
SuomiFutis-sivusto seuraa illan mittaan tarkasti jalkapallon MM-karsintojen tapahtumia. Tähän mennessä paikkansa tulevan kesän MM-turnauksessa on varmistanut isäntämaa Brasilian lisäksi Japani, Etelä-Korea, Australia, Iran, Argentiina, USA, Costa Rica, Hollanti ja Italia. Tänään tuo kymmenen maan ryhmä saattaa saada täydennystä seitsemästä uudesta joukkueesta.
Belgian kisapaikka varmistuu, jos se yltää vähintään tasapeliin Kroatian vieraana. Saksa selviytyy kisoihin, mikäli se kaataa kotonaan Irlannin ja jopa tappiolla, mikäli Ruotsi ei voita samaan aikaan Itävaltaa. Sveitsi voi lunastaa kisapilettinsä kaatamalla vieraskentällä Albanian. Myös Venäjän on mahdollista liittyä tänään joukkoon, mutta se vaatisi Luxemburgin nujertamisen lisäksi sitä, että Israel yllättäisi Portugalin vieraskentällä.
Pohjois- ja Keski-Amerikan kolmas suora kisapaikka voi mennä Hondurasille, jos se lyö kotikentällään Costa Rican ja samalla Meksiko ja Panama päätyvät pistejakoon Mexico Cityn Estadio Aztecalla. Etelä-Amerikassa kahdessa maassa saatetaan juhlia Suomen aikaa aamuyöllä kisapaikkaa. Kolumbia etenee kisoihin, mikäli se voittaa kotonaan Chilen ja tappiollakin, jos Ecuadorin ja Uruguayn kohtaamisessa ei päädytä pistejakoon. Jälkimmäisen toteutuessa myös Chilen kisamatka varmistuisi, jos se onnistuisi yllättämään Kolumbian.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”