Barcelona kiinnostunut Liverpool-vahdista – hinta vain viisi miljoonaa euroa?
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti El Mundo Deportivo kertoo Pepe Reinan olevan mahdollisesti matkalla FC Barcelonan riveihin.
Lehti kirjoittaa, että Reina kyttäsi mahdollista siirtoa katalonialaisseuraan jo viime kesänä, kun AS Monaco olisi halunnut Barcan ykköstorjuja Victor Valdesin. Valdes halusi tuolloin jäädä silti vielä vuodeksi Barcelonaan.
Liverpool kiirehti kesällä tekemään sopimuksen Simon Mignoletin kanssa, koska tiesi Reinan odottelevan Valdesin ratkaisua ja kyttäävän paikkaa Barcelonassa. Reina päätyi lopulta täksi kaudeksi Rafael Benitezin alaisuuteen Napoliin. Reina laittoi nimensä kuitenkin vain lainasopimukseen, koska halusi pitää oven Barcelonaan auki.
El Mundo Deportivon mukaan Barcelona onkin kiinnostunut hankkimaan ex-vahtinsa takaisin. Siirron puolesta puhuu myös edullinen kauppahinta.
Reinan sopimus Liverpoolin kanssa ulottuu vuoteen 2016 asti. Lehden mukaan sopimuksessa on kuitenkin ulosostohinta, joka on yhteensä viisi miljoonaa euroa. Summa maksettaisiin kahdessa osassa, puolet ensi kesänä ja toinen puolisko kesällä 2015.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista