Haka vahvisti rivejään Veikkausliiga-pelaajalla
Kuva: Juha Tamminen
Hakan keskikenttä vahvistui uudella pelaajalla, kun MYPA:ssa kolme edelliskautta pelannut Eetu Kaipio siirtyy Hakan riveihin. Kaipio on tehnyt Hakan kanssa yksivuotisen sopimuksen, joka sisältää Veikkausliiga-option ensi kaudesta.
Kaipio on 24-vuotias Nurmijärveltä kotoisin oleva HJK-kasvatti, joka on pelannut MYPA:n lisäksi myös Klubi 04:ssä, FC Viikingeissä ja MP:ssa. Kaipiolla loppui MYPA:n kanssa sopimus ja nyt hän siirtyy valkopaitojen miehistöön.
– Olin kolme vuotta Myllykoskella. Minulla on ollut pieniä loukkaantumisia, joten nyt tuntui sopivalta hetkeltä ottaa askel alaspäin. Rantalan Juho on minulle tuttu valmentaja ja uskon täysin hänen pelifilosofiaansa. Kun Juho kysäisi minua, niin pidin Hakaa loistavana vaihtoehtona ja loogisena valintana. Se on perinteikäs joukkue ja yksi kovimmista Ykkösen joukkueista ja taistelee noususta, 43 ottelua Veikkausliigassa pelannut peluri heittää.
Kaipio on kärsinyt viime vuosina pienistä loukkaantumisista, jotka ovat jarruttaneet hänen lopullista läpimurtoaan.
– Kaksi vuotta sitten meni polven sivuside ja olin sen takia pois kolme kuukautta. Sitten viime kauden alussa minulla oli selkävamma ja sen takia alkukausi meni piloille. Loukkaantumiset ovat aina osuneet huonoihin aikoihin.
Lähde: FC Hakan kotisivujen tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä