HS: Honka lähellä maalitykkinsä myymistä – hintalappu 500 000 euroa
FC Hongan toimitusjohtajaksi ensi vuoden alussa astuva Tero Auvinen uskoo, että seuran talouden epätasapaino ei estä liigalisenssin saamista.
MTV:n 45 minuuttia ohjelma kertoi keskiviikkona, että Hongalla on verovelkoja 170 000 euron arvosta ja muita pienempiä velkoja.
Auvisen mukaan seura on lähellä maalitykkinsä Tim Väyrysen myyntiä, jolla velat saataisiin kuitattua. Aiempi toimitusjohtaja Ari Masalin laski tähtensä arvoksi noin 500 000 euroa.
– Minulla on vahva usko siihen, että pelaajakauppa syntyy ja sitä kautta saadaan tarvittavat rahat, Auvinen valotti Helsingin Sanomille.
Hongan liigapaikka on tuskin vaarassa, vaikka pelaajaa ei saataisikaan myytyä.
Helsingin Sanomien haastattelema Palloliiton seuralisenssipäällikkö Seppo Miettinen kertoo, että velat eivät suoraan estä lisenssin saamista, jos niistä on tehty maksusopimus.
Honka on sopinut verottajan kanssa jo verovelkojen maksuohjelmasta.
Palloliiton liigalisenssihakemuksen paperit täytyy toimittaa kuun 15. päivä mennessä.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä