JJK:n hyökkääjäkolossi vakuuttaa Ruotsissa – ”Kolmanteen osumaankin oli paikat”
Kuva: Juha Tamminen
JJK:n pitkänhuiskea kärkimies Eero Markkanen on antamassa näyttöjä ruotsalaisseura AIK:lle. Hyökkääjän ensimmäinen testipeli toi miehen tilille kaksi maalia.
22-vuotias Markkanen vastasi AIK:n 2-2- ja 3-3-tasoitusmaaleista toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa IK Siriusia vastaan. Ottelu päättyi lukemiin 3-3.
– Ensimmäinen oli kääntölaukaus, veska oli kyllä mukana, muttei saanut torjuttua. Toisessa sain pallon linjan taakse, topparin menetettyä tasapainonsa siinä oli hyvin aikaa ja tilaa sijoittaa pallo maaliin, Markkanen kertoo seuran verkkosivuilla.
– Ja olisihan siinä vielä kolmanteenkin paikat olleet. Mukava oli päästä pelaamaan, kaudesta jäi itselleni sen verran virtaa.
Markkanen on ollut työympäristöön tyytyväinen.
– Oikein hyvältä on tuntunut. Kaikesta huomaa, että AIK on seurana todella ammattimainen ja asiat on kaikin puolin hyvin hoidettu.
– Kentällä tempo on täällä kovempi kuin Suomessa ja Siriuskin Superettanin nousijajoukkueena pystyi pelaamaan hyvää futista. Kaiken kaikkiaan hyvä maku on jäänyt niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin! Markkanen iloitsee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä