Kuopion Palloseura ja Tomi Maanoja ovat tehneet kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

27-vuotias liittyy lauantaina joukkueen vahvuuteen. Maanantaina on vuorossa Maanojan ensimmäiset harjoitukset uudessa ryhmässä.

– Odotan Kuopioon tuloa tosi kovasti. On aina tietynlainen haaste tulla uuteen joukkueeseen. Mitä olen jutellut KuPS:sta muiden kanssa, olen kuullut pelkästään positiivista KuPS:sta. Vaikutelma on hyvä ja positiivisin mielin tulen Kuopioon, Maanoja kertoo tunnelmistaan seuran verkkosivuilla.

Maanoja pelasi päättyneellä kaudella hyvin RoPS:n maalinsuulla.

– Ihan tyytyväinen voin olla päättyneeseen pelikauteeni. Aina on omassa pelaamisessa tietenkin kehitettävää. Aika lailla tyytyväinen voin olla kauden kokonaiskuvaan ja pitää muistaa, että oli myös hyvä joukkue siinä edessä, Maanoja luonnehti.

Maanoja on pelannut yhteensä 81 Veikkausliigaottelua AC Allianssin, FC Hongan ja RoPS:n riveissä. Lisäksi Maanojalta löytyy kokemusta Tukholman AIK:sta reilun parin sarjakauden verran.