Lionel Messi on ollut viime aikoina epätavallisen paljon loukkaantuneena. Voisiko syy löytyä argentiinalaistähden täynnä olevasta kalenterista ja monista matkatuista kilometreistä?

Espanjalainen AS-lehti on havainnut, että Messin kesä oli täynnä erilaisia sitoutumuksia niin FC Barcelonan kuin henkilökohtaisten menojen vuoksi. 64 päivässä Messi lensi kolme kertaa maapallon ympäri päiväntasaajan leveydeltä mitattuna. Tuollaisessa vauhdissa jopa Jules Vernen romaanista tuttu Phileas Fogg jää toiseksi.

Maalitykille jäikin kesällä vähän aikaa varsinaiseen lepäämiseen. Treenikaudella Messi oli kuitenkin vielä joukkueensa paras maalintekijä osuen viidesti yhtä monessa pelissä.

AS on laskenut, että 64 päivässä Messille kertyi kesän aikana 122 333 kilometriä. Argentiinalainen kävi esimerkiksi Yhdysvalloissa pelaamassa näytöspelejä, Etelä-Amerikassa riitti kaikenlaista puuhaa ja erilaisia tapahtumia piisasi myös Euroopassa. Barcelonan matkassa Aasiaakin tuli kiertueella tutuksi.

Eri matkoja kertyi kesän aikana peräti 30.

Messi oli jo viime kauden lopusta jalkavainen, ja vammat ovat seuranneet miestä tälle kaudelle. Maanantaina tiedotettiin, että Messin rikkonainen kausi saa jatkoa ja pelaaja on sivussa loppuvuoden.

Katso AS:n alkuperäinen juttu ja ”Messin maailmankartta” tästä.