AS Roma jatkoi tappiotonta alkukauttaan
Kuva: Getty Images
Serie A:ssa alkukaudella peräkkäisten voittojen uuden ennätyksen 10 otteluun laittanut AS Roma oli lähellä kärsiä kauden ensimmäisen tappionsa sarjassa.
Joukkue oli ehtinyt voittoputkensa jälkeen pelata jo kolme edellistä kamppailua tasan ja nyt tappiottomien otteluiden sarjaa saatiin venytettyä kauden 14. otteluun.
AS Roma nousi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla tasapeliin vierasottelussa Atalantaa vastaan. Atalanta oli mennyt 1-0-johtoon Davide Brivion maalilla, mutta Romaan täksi kaudeksi tullut hollantilaispelaaja Kevin Strootman tasoitti pelin viime hetkillä. AS Romalta puuttui yhä kapteeninsa Francesco Totti, joka on ollut sivussa lokakuun puolivälistä alkaen.
Kaikkiaan AS Roman tappioton putki venyi jo 16 otteluun, kun mukaan lasketaan kaksi tappiotonta ottelua viime kauden lopulta.
Roma nousi sarjakärkeen tasapistein Juventuksen kanssa, mutta saattaa menettää paikkansa, mikäli Juventus kaataa Udinesen iltapelissä
LUE MYÖS:
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”