Bayern Münchenin pitkä putki poikki – Manuel Pellegrini sai vihdoin Pep Guardiolan päänahan
Kuva: Getty Images
Manchester City haki Mestarien Liigassa komean 3-2-vierasvoiton Bayern Münchenin Allianz-Arenalta. Kyseessä oli Bayernin ensimmäinen tappio missään kilpailussa sitten heinäkuun lopun, jolloin se hävisi Borussia Dortmundille Saksan Supercupin finaalin maalein 4-2.
Viime kauden triplamestari oli pelannut sen jälkeen yhteensä 25 ottelua peräkkäin ilman tappioita. Mestarien Liigassa Bayern München oli voittanut ennätyksellisesti kymmenen viimeistä otteluaan.
Tiistain ottelussa Thomas Müller ja Mario Götze veivät kotijoukkueen 2-0-johtoon jo 12 minuutin pelin jälkeen, mutta päät eivät painuneet englantilaisjoukkueessa. David Silva kavensi jo avausjaksolla ja toisella puoliajalla Alex Kolarov ja James Milner toivat vieraat rinnalle ja ohi.
Bayern München oli päästänyt kotikentällään kolme maalia samassa ottelussa edellisen kerran maaliskuussa 2011, jolloin sen vieraana kävi Inter Milan. Ennen Manchester Cityn vierailua puolustus oli ollut tiiviissä kunnossa, sillä Bundesliigassa Manuel Neuer on pelannut neljä nollapeliä peräkkäin eikä Bayernia oltu yllätetty Mestarien Liigan viimeisessä kymmenessä ottelussa kuin kolme kertaa.
Erityisen iloinen voitosta lienee Manchester Cityn valmentaja Manuel Pellegrini. Ennen tätä iltaa Pellegrini oli kohdannut valmentajana Bayernin nykyisen luotsin Pep Guardiolan yhdeksän kertaa. Saldona oli ollut kahdeksan voittoa ja yksi tasapeli Guardiolan joukkueelle, joten chileläisvalmentaja sai Guardiolan päänahan vasta kymmenennellä yrityksellä.
Molemmat joukkueet olivat varmistaneet pudotuspelipaikkansa jo ennen tiistai-iltaa. Cityn voitto ei riittänyt nostamaan sitä Bayernin ohi lohkovoittajaksi, mutta itseluottamusta se joukkueelle varmasti antoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin