Huuhkaja-konkari Kuqi löytämässä työpaikan Italiasta: teki ensimmäisessä testiottelussa kaksi maalia
Kuva: Juha Tamminen
30-vuotias Huuhkaja-hyökkääjä Njazi Kuqi on löytämässä uuden työpaikan Italiasta. Kuqi on paraikaa näytillä Italian kolmannella sarjatasolla Lega Prossa pelaavassa Pro Vercellin joukkueessa. Seura kertoi testistä kotisivuillaan.
Kuqi liittyi joukkueen harjoituksiin keskiviikkona ja pelasi jo tänään harjoitusottelun Pro Vercellin paidassa alasarjajoukkue Junior Bielleseä vastaan. Kuqi viimeisteli Pro Vercellin 9-0-murskalukemiin päättyneessä ottelussa joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia. Ottelusta raportoi Vercelli Oggi-lehti.
Tutto Lega Pro-sivuston mukaan Pro Vercelli päättää suomalaiskärjen jatkosta tulevana sunnuntaina. Samainen lähde kertoo myös kahden Serie B-seuran, Juve Stabian ja Modenan olevan Kuqista kiinnostunut. Pro Vercelli on Lega Pro:ssa ennen syyskauden viimeistä kierrosta toisella sijalla ja tiukasti mukana nousukamppailussa.
Kuqi on pelannut viimeksi Kreikan pääsarjan Atromitos-joukkueessa, mutta hänen sopimuksensa purettiin elokuussa. Sen jälkeen konkarikärki on ollut ilman seuraa. Edellisen sarjaottelunsa Kuqi pelasi viime toukokuussa. Njazi Kuqi on pelannut myös 12 A-maaottelua ja tehnyt niissä neljä maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”