’Uusi Zlatan’ kiinnostaa Euroopan huippuseuroja: ”Real Madrid, Juventus, Liverpool..”
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa alkusyksystä edukseen esiintynyt ruotsalaiskärkimies Valmir Berisha on herättänyt kiinnostusta pitkin Eurooppaa, kertoo Aftonbladet.
Ruotsi eteni sensaatiomaisesti kisoissa pronssiotteluun, missä syntyi varsinainen pommi. Länsinaapurimme kyykytti Argentiinaa peräti 4-1-lukemin. Berisha voitti turnauksen maalikuninkuuden seitsemällä maalilla. Osumista kolme syntyi pronssipelissä.
17-vuotiaan nuorukaisen sopimus Halmstadin kanssa päättyi juuri ja miehen edustajat ovat saaneet valtavasti yhteydenottopyyntöjä Euroopasta.
Viimeisimpinä kiinnostuksensa ovat esittäneet Inter Milan, Juventus ja Real Madrid. Aiemmin kiinnostusta on ollut mm. AC Milanista, Liverpoolista ja Tottenhamista.
– Kiinnostusta on ollut 30-35 seurasta, Berisha oli kertonut ruotsalaislehdelle jo pari viikkoa sitten.
Arsenal ja ManU pois laskuista
Mies on kieltäytynyt muutamien seurojen tarjouksista, koska mies haluttiin testiotteluun. – Olen sanonut ei kiitos seuroille, jotka ovat vaatineet testipeliä. Näitä olivat esimerkiksi Arsenal ja ManU.LUE MYÖS:
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen