FC Viikingeillä jo 16 sopimusta – uusin kiinnitys ikäluokkansa kärkipelaajia
Kuva: Juha Tamminen
Viikinkien oma kasvatti Patrik Ahonen (s.1996) on tehnyt kauden 2014 kattavan sopimuksen vuosaarelaisjoukkueen kanssa. Ahonen on pelannut koko ikänsä Viikingeissä
Keskikentällä hyökkäävässä roolissa parhaiten viihtyvä Ahonen on nuoresta iästään huolimatta ollut jo kaksi edellistä talvea edustusjoukkueen mukana. Nyt hän kuitenkin liittyy joukkueen riveihin normaalina sopimuspelaajana.
Ahonen oli ensimmäisen kerran Ykkösen ottelussa kokoonpanossa kaudella 2012. Viime kaudella hän teki kuitenkin debyyttinsä Ykkösessä pelaamalla viimeiset minuutit SJK:ta vastaan vierasottelussa. Ahonen kuuluu ikäluokkansa eliittiin ja hänelle on kertynyt useita maaotteluita U16- ja U17-maajoukkueissa.
– Tulevalla kaudella tavoite on saada paljon peliaikaa ja kehittyä pelaajana entisestään. Ja tietenkin avausmaali Ykkösessä pitää myös tehdä, nuorukainen kertoi seuran kotisivuilla.
Ahonen on Viikinkien 16. sopimuspelaaja kaudelle 2014. Lopullinen pelaajarinki tulee olemaan noin 22 pelaajan vahvuinen.
Viikinkien sopimuspelaajat kaudelle 2014
Maalivahdit
Mika Johansson
Sam Jammeh
Puolustus
Juri Kinnunen
Toffe Nyberg
Markus Maunu
Jani Kaukomaa
Mikko Lönnström
Keskikenttä ja hyökkäys:
Santeri Ahola
Jesse Ahonen
Valmir Seferi
Keaton Isaksson
Patrik Ahonen
Kasperi Liikonen
Fidan Seferi
Olli Hartikainen
Faton Seferi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden