HJK aloittaa harjoitusottelunsa latvialaisseuraa vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hallitseva mestari HJK pelaa harjoituskauden ensimmäisen ottelunsa HJK pelaa perjantaina 17.1 kello 14.15 Talin hallissa viime kaudella Latvian pääsarjassa kuudenneksi sijoittunutta FC Jûrmalaa vastaan.
Myös Liigacupin pelit HJK aloittaa Talin hallissa, jonne vastustajaksi 30.1. saapuu RoPS.
HJK:n vuoden 2014 ensimmäiset treenit pidettiin tiistaiaamuna Talin hallissa. Laskeutuminen takaisin treenirytmiin sujui rennoissa merkeissä hyvin lomailleiden pelaajien ollessa jo innokkaita aloittamaan.
– Oli hyvä loma. Sain rentoutua perheen kanssa jouluna ja levätä hetken ennen uutta urakkaa. Kiva taas palata treeneihin. Aika leppoisasti mentiin vielä, ihan hyvältä tuntui, totesi Robin Lod seuran kotisivuilla.
Tammikuun treeniohjelma alkaa rennosti, mutta hommia riittää silti. Tiistaina joukkue harjoitteli Talin hallin vuoron lisäksi Olympiastadionilla painia, ja sama kaava toistuu torstaina. Vaikka kauden alkuun onkin vielä monta kuukautta, ovat tavoitteet jo varsin selvät.
– Kovaa työtä on tiedossa. Sekä joukkuetta että omaa pelaamista pitää kehittää. Tasaisuutta yritän löytää omaan peliini, ja yritän kiinnittää erityishuomiota puolustamiseen, lopullisen läpimurtonsa liigatasolla viime kaudella tehnyt Lod kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous