Huuhkaja-peluri syötti voittomaalin testipelissään – valmentaja syytti keskenkuntoiseksi
Kuva: Juha Tamminen
Saksan kakkosliigan VfR Aalenista pelipaikkaa tavoitteleva Petteri Forsell teki ensiesiintymisensä seuran riveissä perjantaisessa harjoitusottelussa VfB Stuttgartin reservijoukkuetta vastaan. 23-vuotias keskikenttäpelaaja syötti 2-1-voittoon päättyneessä ottelussa joukkueensa voittomaalin, mutta kehuihin Aalenin valmentaja Stefan Ruthenbeck ei äitynyt.
– Meidän on pohdittava, onko Forsell kykeneväinen työskentelemään ripeästi kuntonsa eteen. Sitä vaaditaan, jotta hän voi auttaa meitä kakkosliigassa eteenpäin, valmentaja analysoi.
Schwäbische Post-lehden mukaan Forsell haki ansiokkaasti keskikentältä palloja ja jakeli älykkäitä syöttöjä, mutta harjoitustuntuman puute oli selvästi havaittavissa.
Aalenin joukkue lentää tulevana tiistaina harjoitusleirille ja nyt seurassa pohditaan, onko järkevää ostaa myös Forsellille lippu lentokoneeseen. Sopimusta tuskin ennen tiistaita allekirjoitetaan.
Petteri Forsell syötti joukkueensa 2-0-maalin pelin 28. minuutilla, mutta hänet otettiin tauolla sovitusti vaihtoon. Toisella puoliajalla Forsellin korvasi toinen suomalainen, Aalenin sopimuspelaaja Joel Pohjanpalo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva