Huuhkajat ovat ehtineet jo valmistautua perjantaina pelattavaan maaotteluun Omania vastaan.

– Mitä itse näin, niin siellä on muutama ihan taitava pelaaja. Vaikutti aika perus arabimaalta, että he ovat taitavia, mutta he pelaavat myös aika paljon pitkää. Ei varmasti tule olemaan helppo peli, mutta voittamaan me lähdemme, päävalmentaja Mixu Paatelainen ennakoi Palloliiton verkkosivuilla.

Suomen joukkue koostuu lähes kokonaan Pohjoismaissa pelaavista pelaajista. Yksi ryhmän mielenkiintoisimmista nimistä on ulkomaita tähyilevä HJK-tähti Erfan Zeneli.

Mikään kiire Zenelillä ei ole siirtoasioiden suhteen, sillä ilman sopimusta oleva Zeneli voi siirtyä myös tammikuun jälkeen. Vielä mitään siirtouutisia tehomiehellä ei olekaan kerrottavana.

– Ei mitään. Toivottavasti pääsen täällä pelaamaan ja kunto kasvaa sitä myöten ja sitten on hyvät lähtökohdat jos peli kulkee, Zeneli toteaa.

– Kiirettä ei ole, mutta olisihan se kiva saada sopimus niin nopeasti kuin mahdollista, että pääsisi treenaamaan kunnolla.