Norjassa Aalesunds FK:ssa testillä oleva suomalaishyökkääjä Roope Riski onnistui maalinteossa perjantaina, kun joukkue taipui Kristiansundille 2-4-lukemin.

Riski vastasi joukkueensa 1-1-tasoituksesta juuri ennen taukoa. Hänellä oli myös yksi läpiajopaikka aiemmin, mutta vastustajan maalivahti veti pidemmän korren. Riski pelasi koko ottelun.

Riski on ollut seurassa näytillä jo viime viikosta. Näyttöpaikka poiki hyvästä turnauksesta Oslossa Suomen työttömien jalkapalloilijoiden maajoukkueen kanssa aiemmin tammikuussa.

Riskin aiempien kommenttien mukaan hänestä ollaan kiinnostuneita myös Skotlannissa, mutta Norjan vaihtoehdon hän halusi katsoa ensin (uutinen).

Aalesundissa pelaa tätä nykä myös HJK:ta vielä viime kaudella edustanut Sakari Mattila. Hän ei pelannut perjantaina.