AC Oulu sopimukseen kahden lupauksen kanssa
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu on tehnyt pelaajasopimukset kahden nuoren pelaajan kanssa. Anselmi Nurmelan ja Pekka Wellingin sopimukset ovat molemmat yksivuotisia.
Anselmi Nurmela on seuran urheilutoimenjohtajan Mika Nurmelan poika. 17-vuotias keskikenttäpelaaja debytoi ryhmässä viime syksynä.
– Ami on kehittynyt todella hurjaa vauhtia parin vuoden aikana, kuten nuoressa iässä toki täytyykin. Hän on erittäin päättäväinen pelaaja, josta voi kasvaa meille johtava pelaaja lyhyessäkin ajassa. Nuorten miesten kanssa tarvitaan kuitenkin malttia ja oikeanlaista harjoittelua ja pelaamista, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen sanoo seuran verkkosivuilla.
– Tämä -96 ikäluokka on pelannut ja harjoitellut jo nappuloista saakka, siten miten me haluamme nyt pelata. Se on suuri etu, että putki kohti edustusjoukkuetta on kunnossa.
Welling on vuonna 1996 syntynyt hyökkääjä, joka on tunnettu hyvästä maalivainustaan.
-Pekka on pikkupojasta asti tehnyt paljon maaleja. Meillä ei Suomessa ole koskaan liikaa maalintekijöitä, mutta Pekalla on loistavat mahdollisuudet paukuttaa kovia maalimääriä. Myös hänelle meidän pelitapa on jo selkäytimessä, joten kehittymiseen on parhaat mahdolliset lähtökohdat. Työtä vaaditaan kuitenkin paljon molempien poikien osalta, Ojanen kiteyttä.
Sopimusten myötä AC Oululla on kasassa 11 pelaajasopimusta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ensi kesän MM-joukkue vaihtaa päävalmentajaa – kisoihin aikaa kaksi kuukautta
- Liigajalkapalloilija, 20, kuoli ryöstössä
- ”Suoraan jalkapallon museoon” – Puskás-palkinto voidaan jakaa jo nyt
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Paraguayssa nähtiin erikoinen näytelmä – ”Hassuin maali, mitä olen eläessäni nähnyt”
- Ranskalaistähti samaan kastiin Zlatan Ibrahimovićin ja Franck Ribéryn kanssa
- IF Gnistanin alkukausi synkistyi entisestään
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”
- Daniel Håkans iski tärkeän maalin Puolan mestaruustaistelussa
- Didier Deschamps läksytti U14-pelaajaa: kertoi, mihin virheeseen ei kannata sortua
- IF Gnistanin alkukausi synkistyi entisestään
- ”Suoraan jalkapallon museoon” – Puskás-palkinto voidaan jakaa jo nyt
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Daniel Håkans iski tärkeän maalin Puolan mestaruustaistelussa
- Ensi kesän MM-joukkue vaihtaa päävalmentajaa – kisoihin aikaa kaksi kuukautta
- Liigajalkapalloilija, 20, kuoli ryöstössä
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan