Jürgen Klinsmann kaappaamassa Bayern München -talenttia USA:n maajoukkuepaitaan

Jalkapallon MM-kisoihin valmistautuvan USA:n maajoukkueen saksalainen päävalmentaja Jürgen Klinsmann on suunnittelemassa kovan luokan kaappausta kotimaastaan Saksasta. Saksaa vuoden 2006 MM-kisoissa valmentanut hyökkääjälegenda nimesi 18-vuotiaan suurlupauksen Julian Greenin USA:n joukkueeseen maaliskuun maajoukkueleirille.
Laitahyökkääjänä pelaavalla Greenillä on sekä USA:n että Saksan kansalaisuus. Hän pelasi Saksan alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa useita otteluita viime syksynä, mutta nyt Klinsmann yrittää taivuttaa nuorukaista edustusjoukkueen vaihtoon.
– Olemme innoissamme siitä, että Julian vastasi kutsuumme myöntävästi. Haluamme esitellä hänelle tiimimme ja työympäristömme. Harjoitusleiri on iso askel hänelle, kun yritämme sitouttaa hänet tunnetasolla projektiimme, Klinsmann kertoo ussoccer.com:in nettisivuilla.
– Julian on poikkeuksellinen lahjakkuus. Ei vain, koska pelaa hän pelaa Bayern Münchenissä, vaan myös, koska hän pelaa jatkuvasti vanhempia pelaajia vastaan. Lähivuosien ohjelmassa on paitsi MM-kisat, myös Gold Cup, olympialaiset, toivottavasti Confederations Cup ja sitten taas seuraavat MM-kisat Venäjällä. Julianista voisi tulla tärkeä palanen seuraavaa pelaajasukupolveamme.
Toistaiseksi kyseessä vasta harjoitusleiri
USA pelaa ensi keskiviikkona harjoitusottelun Ukrainaa vastaan. Ottelu siirrettiin Ukrainan tulenaran poliittisen tilanteen takia Kyprokselle. Bayern Münchenissä ammattiaan harjoittava Green ei voi kuitenkaan tuossa pelissä vielä pelata, sillä hänellä ei ole vielä edustusoikeutta USA:n paitaan.
Mikäli Klinsmann ja kumppanit onnistuvat vakuuttamaan nuorukaisen tähtipaidassa pelaamisesta, on hänen anottava FIFA:lta edustusoikeuden vaihtoa Saksasta USA:han. Samanlaisen prosessin kävi läpi myös Atlético Madridin hyökkääjätähti Diego Costa, joka loikkasi Brasiliasta Espanjan maajoukkueeseen. Jos Green päättää edustusmaajoukkuettaan vaihtaa, on päätös pysyvä eikä paluuta Saksan paitaan enää ole.
Julian Green on ampunut Bayernin reservijoukkueessa 15 maalia 18 ottelussa. Hän teki ensiesiintymisensä Mestarien liigassa marraskuussa Bayernin vierasottelussa Moskovan CSKA:ta vastaan. Bundesliigadebyytti on vielä tekemättä, mutta Green oli joukkueen mukana jo mm. joulukuisessa seurajoukkueiden MM-turnauksessa, joka päättyi Bayernin mestaruusjuhliin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS