Liian seksistisiä fanipaitoja – ylittikö Adidas hyvän maun rajat?
Kuva: Getty Images
Yksi ensi kesän jalkapallon MM-kisojen pääsponsoreista, vaatevalmistaja Adidas on joutunut yllättävän kohun keskelle. Adidas oli suunnitellut kaksi räväkkää T-paitamallia kisoihin. Kisojen isäntämaa Brasilian ulkoministeriölle paitojen design oli liikaa ja se vaatikin saksalaisyritystä vetämään paidat pois markkinoilta.
Kisaorganisaation mukaan Adidaksen paitamallit edistävät Brasilian seksiturismia. Toisen paidan rintamuksessa on pikkuruisiin bikineihin sonnustautunut nainen ja kaksimielinen teksti ”Lookin’ to score”. Toisessa puolestaan tekstiä ”I love Brazil” reunustaa sydän, jonka samalla voi nähdä kuvaavan stringeillä varustettua naisellista peppua.
Katso tästä itse, ylittikö Adidas paidoillaan hyvän maun rajat.
Frankfurter Allgemeinen mukaan Adidas ilmoitti tiistaina, ettei kyseisiä fanituotteita myydä enää. Toistaiseksi ne oli laskettu markkinoille vain Yhdysvalloissa.
Brasilian MM-kisoihin odotetaan saapuvan kaikkiaan 600 000 ulkomaista fania. Samaan aikaan Brasilia kamppailee ankarasti karistaakseen imagoaan seksituristikohteena.
– Brasilia toivottaa mieluusti turistit tervetulleiksi MM-kisoihin, mutta on valmis taistelemaan seksiturismia vastaan, maan presidentti Dilma Roussef twiittasi.
Adidas on yksi kesän MM-kisojen pääsponsoreista. Se valmistaa myös kisoissa käytettävät pallot.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle