Muistatko tämän superlupauksen? – ”Sanopa ei miljoonille dollareille”

Freddy Adu on nyt 24-vuotias. Kymmenen vuotta sitten nuorukaisesta odotettiin uutta supertähteä. Tänä päivänä nimi herättänee korkeintaan kaiun menneestä.
Yhdysvaltalaisesta povattiin jopa uutta Peleä. Jälkikäteen ajateltuna odotukset olivat suhteettoman suuret, mutta tuolloin Adu pelasi Yhdysvalloissa jopa miesten pelejä.
Adu ei ole kuitenkaan löytänyt urallaan sopivaa paikkaa, sillä peluri hakee nyt jo uransa kymmenettä seuraa. Tällä kertaa Adu on testissä englantilaisessa Blackpoolissa.
Vaikka ammattilaisura ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan, ei takavuosien supertähti kadu mitään.
– Moni ihminen ei tiedä, että halusin ammattilaiseksi, koska perheeni oli todella köyhä, Adu sanoi socceramerica.com-sivuston mukaan.
– Siinä vaiheessa yksinhuoltajaäitini teki kahta kolmea työtä ja mitä minä tekisin? Sanopa ei miljoonille dollareille tuossa iässä, kun perheeni taistelee. Ei, Adu valotti.
Adua ei kannata silti unohtaa, ei ainakaan vielä. Hyökkäyspään pelaaja puhuu jopa ensi kesän MM-kisoista, vaikka tuo tavoite ei taida olla kovin realistinen.
– Sitä pelaa hyvin seuraavat pari kuukautta ja pääsee mukaan valmistavalle leirille. Ei sitä koskaan tiedä, Adu pohti ennakkoluulottomasti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan