New York Times: David Beckhamista MLS-seuran omistaja
New York Timesin mukaan pelaajaurallaan kuusi kautta MLS-sarjaa Los Angeles Galaxyn joukkueessa pelannut ja viime keväällä PSG:hen uransa lopettanut David Beckham on palaamassa Pohjois-Amerikan futisliigaan, tällä kertaa omistajana.
Lehden verkkosivujen mukaan Beckham sekä MLS-sarjan komissaari Don Garber ilmoittavat keskiviikkona tiedotustilaisuudessa uuden seuran perustamisesta Miamiin, jonka omistajiin Beckham kuuluu.
Siitä tulisi sarjan 22:s joukkue. MLS-sarjassa pelaa tällä hetkellä 19 joukkuetta ja kaksi uutta aloittaa kaudella 2015 – Manchester Cityn ja New York Yankeesin yhteistyöseura New York City FC sekä Orlando City SC.
Beckhamin seura aloittaa pelit sarjassa aikaisintaan vuonna 2016.
Lähtölaukaus seurapomoksi jo pelaajauralta
Beckham toimi urallaan suurena mannekiinina koko pohjoisamerikkalaiselle jalkapallolle ja liiga pitää miestä arvossaan.
Jo alkujaan, kun hän teki sopimuksen MLS-sarjaan vuonna 2007, hän sai oikeuden ostaa oman lisenssiseuran sarjaan myöhemmin 25 miljoonalla dollarilla, mikä on alle markkina-arvon. Sopimuksessa oli tiettyjä alueellisia rajoituksia ja lopulta sopiva paikka seuralle löytyi Etelä-Floridasta.
MLS:n sääntöjen mukaan seuralla pitää olla oma stadion tai ainakin suunnitelmat oman stadionin rakentamisesta, joita Beckhamin seuralle ei ole. Liiga on jo joustanut aiemminkin tästä vaatimuksesta.
Muun muassa vuonna 2015 sarjassa aloittavalla New Yorkin joukkueella ei ole omaa stadionia eikä edes väliaikaista kotikenttää sovittuna. Orlandon joukkueella on sentään valmis stadionsuunnitelma.
MLS-liiga aikoo edelleen laajeta ja komissaari Garberin visiona on 24 joukkueen sarja. Seuraava ”franchise” saattaa syntyä Los Angelesiin, minne Valioliiga-seura Arsenalin jenkkiomistaja suunnittelee brändille sisarjoukkuetta LA Gunnersia (uutinen).
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Bayern München tavoittelee ex-valmentajaansa takaisin
- Virallista! Kylian Mbappé jättää PSG:n
- VPS:n huikea putki poikki Veikkausliigan kärkikamppailussa!
- Bayer Leverkusen tarjoaa faneilleen ilmaiseksi ikuista muistoa historiallisesta kaudesta
- RMC: PSG haluaa hankkia Napolin tähden – hintalappuna 80 miljoonaa euroa
- Borussia Dortmundin kapteeni vastasi kriitikoilleen: ”Minulla on täysin erilainen maine ulkomailla”
- Bayer Leverkusen voi voittaa historiallisen triplan – Xabi Alonso: ”Katsoin pelaajiani silmiin…”
- Bayer Leverkusen Eurooppa-liigan finaaliin! 97. minuutin maali piti tappiottoman putken hengissä
- Veikkausliigasta tuttu Joaquín Gómez oli nostamassa Al-Qadsiahia Saudi-Arabian pääsarjaan
- Thierry Henry puolusti kritisoitua Kylian Mbappéa: ”PSG:n kaikkien aikojen paras pelaaja”
- Bayer Leverkusen voi voittaa historiallisen triplan – Xabi Alonso: ”Katsoin pelaajiani silmiin…”
- Bayer Leverkusen Eurooppa-liigan finaaliin! 97. minuutin maali piti tappiottoman putken hengissä
- Manuel Neuer musertui kohtalokkaasta virheestään: ”Se oli brutaalia”
- Tuomarit pyysivät Bayernilta anteeksi Mestarien liigan välierän kohutilannetta – ”Se ei auta”
- Borussia Dortmundin kapteeni vastasi kriitikoilleen: ”Minulla on täysin erilainen maine ulkomailla”
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Casemirosta: ”Hänen on myönnettävä se”
- Veikkausliigasta tuttu Joaquín Gómez oli nostamassa Al-Qadsiahia Saudi-Arabian pääsarjaan
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- Thierry Henry puolusti kritisoitua Kylian Mbappéa: ”PSG:n kaikkien aikojen paras pelaaja”